|
WILLA MAC on keskittynyt ensisijaisesti suomalaiseen nykytaiteeseen.
Museo sisältää myös pienen naivistisen
taiteen ja suppean perinteisen taiteen ryhmän sekä
pienen grafiikan kokoelman. Teoksia hankittaessa on huomioitu
tiukka taiteellinen linja ja vahva kokonaisuus sekä museaaliset
arvostukset. Mukana on sekä tulevaisuuden lupauksia että
vakiintuneempia taiteilijoita. Teokset sisältävät
ryhmiä ja ne soveltuvat julkiseen ripustukseen.
Kokoelmissa on kaikkiaan noin 800 teosta, pääosin
uniikkeja suomalaisia maalauksia 1980 -luvulta tähän
päivään. Kokoelmia pyritään kasvattamaan
ja kehittämään jatkuvasti. Tarkka ajallinen
ja maantieteellinen rajaus antavat mahdollisuuden pureutua
syvälle tämän kohderyhmän kuvataiteeseen.
Koska esille voidaan tuoda myös teoksia ja taiteilijoita,
jotka ovat suurelle yleisölle tuntemattomampia, on mahdollista
antaa sangen moniulotteinen ja -ilmeinen kuva kyseisestä
ajanjaksosta suomalaisessa kuvataiteessa.
|